
Sivustoa uudistetaan
Riikka Herlinin säätiö
Riikka Herlinin säätiön tarkoitus on edistää ja tukea kehitysvammaisten, sekä muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllisyyttä, ammattiin harjaantumista, työpajatoimintaa, koulutusta, kouluttautumista, virkistys-, harrastus-, asumis- ja muuta heidän toimintakykyään edistävää toimintaa, sekä tukea kehitysvamma-alalla toimivia tahoja ja henkilöitä.
Toiminta
Säätiö toteuttaa tarkoitustaan tukemalla eri tavoin kehitysvammaisten henkilöiden asumista, työllistymistä sekä kulttuuritoimintaa. Säätiön toimintatapa perustuu omaan operatiiviseen toimintaan ja yhteistyöhön muiden alan toimijoiden kanssa. Säätiön toimintoihin kuuluvat mm. työharjoitteluita ja työpajatoimintaa mahdollistava IPI Kulmakuppila Helsingin Kalliossa sekä sen yhteydessä toimiva Galleria IPIOMA ja taide- ja virkistystoimintaan erikoistunut Johannevikin taidetalo Kirkkonummella. Lisäksi säätiö on julkaissut kuvataidetyöskentelyn avuksi teoksen Erityistä kuvataidetta ja rahoittanut kehitysvammaisten henkilöiden urheilutoimintaa.

Riikka Herlinin säätiö hakee toiminnanjohtajaa
Hakulomake on sulkeutunut. Kiitämme kaikkia hakijoita kiinnostuksesta tehtävää kohtaan! Ilmoitamme hakijoille seuraavaan vaiheeseen pääsystä torstaihin 17.4 mennessä.
Hallitus
Heikki Herlin, hallituksen puheenjohtaja
Atte Palomäki, hallituksen jäsen
Tuuli Herlin, hallituksen jäsen
Rauno Heiskanen, toiminnanjohtaja ja hallituksen jäsen